Siitä voidaan olla montaa mieltä, onko oikean kitaran soittamisen oppiminen helppoa vai ei. Lavoilla esiintyviä taitureita seuratessaan moni katsoja tahtoisi pystyä samaan – tai soittamaan edes muutaman nuotin. Toiset tahtoisivat rokata isossa porukassa ja toiset soitella rauhallisia säveliä räiskyvän nuotion äärellä.
Jos olet kokeillut kitaransoittoa ja tullut siihen lopputulokseen, että kitaran kielillä ei irtoa muuta kuin epävireisiä nuotteja ja ihoa sormenpäistä, mutta tahtoisit kuitenkin soittaa: lähde kokeilemaan erilaisia musiikkipelejä! Peleissä kitaran soittaminen on säädetty erilaisille vaikeusasteille niin, että aloittelijankin on helppo päästä kiinni rytmiin – ja toisaalta kokenutkin soittaja voi saada todentuntuisen fiiliksen ja soittohurmion peleistä.
Guitar Hero on viihdyttänyt kitaristeja jo yli 10 vuotta
Yksi ehkä tunnetuimmista musiikkipelisarjoista on alunperin Harmonix Music Systemsin julkaisema Guitar Hero, jossa soitetaan musiikkikappaleita joko kitaraa muistuttavalla ohjaimella, pelikonsolin omalla ohjaimella tai tietokoneen näppäimistöllä. Peli on erittäin suosittu ja yksi myydyimmistä musiikkipeleistä koko maailmassa. Siitä on tehty versiot niin tietokoneelle (Windows ja Mac) kuin useille pelikonsoleillekin (PlayStationit, Xbox 360, Nintendo Wii sekä Nintendo DS).
Guitar Herosta on tehty jopa 19 erilaista versiota, mutta niitä melkein kaikkia yhdistää peliin varta vasten suunniteltu kitaraohjain. Normaalia Gibson SG -mallista sähkökitaraa muistuttava ohjain toimii soittimena oikean kitaran tavoin. Sitä on yksinkertaistettu korvaamalla soitettavat kielet yksittäisellä näppäilyliikkeen vastaanottavalla tunnistimella ja laittamalla kitaran kaulaan vain viisi värikästä näppäintä, joista erilaiset soinnut saa valittua. Helpoista kappaleista aloittamalla kuka tahansa voi saada tämän “soittimen” haltuunsa ja kokeneempien käsissä se taittuu vaikka mihin!
Guitar Hero luokitellaan musiikkipelien alakategorioissa rytmipeliksi, sillä sen tarkoituksena on “soittaa” peliruudulla näkyvät soinnut oikeassa rytmissä. Peliruudulla näkyy kitaran kaula pitkittäisenä kuvana ja siihen ilmestyvät sointunappulat lähestyvät peliruudun alalaitaa pelaajan valitseman vaikeustason mukaisella vauhdilla. Kun sointunappulat saavuttavat alalaidan, tulee pelaajan valita vastaavat soinnut ohjaimensa näppäimistä oikea-aikaisesti. Näin muodostuu kitarasoinnut valitulle kappaleelle – olettaen, että pelaaja onnistuu soittamisessaan.
Oikean kitaran soiton harjoittelua pelien kautta
Jos muovinen kitaraohjain tuntuu liian yksinkertaiselta tai tylsältä, on olemassa myös pelejä, joihin voi kytkeä ihan oikean sähkökitaran tai -basson. Esimerkiksi Ubisoftin Rocksmith -pelissä pelaaja voi kytkeä oman sähkökitaransa tai -bassonsa käyttämäänsä pelialustaan (esimerkiksi tietokoneeseen tai PlayStationiin) pelin mukana tulevan kaapelin avulla.
Pelissä on tarkoituksena toistaa pelin soittamia kitara- tai bassomelodioita kuin kaikuna sen jäljessä. Peli on suunniteltu sillä tavalla älykkääksi, että se muovautuu itsestään pelaajan taitojen mukaan. Jos sointujen toistaminen tuntuu olevan pelaajalle selvästi liian helppoa, peli vaikeuttaa melodioitaan. Jos taas pelaaja tekee virheitä, ovat seuraavat soinnut helpompia. Näin pelaaja voi oman taitotasonsa mukaan oppia paremmaksi kitaran- tai bassonsoittajaksi.
Alkuperäinen Rocksmith julkaistiin vuonna 2011, ja se sisältää yli 50 pääosin tunnettuun rockmusiikkiin perustuvaa kappaletta. Lisäksi pelin kehittäjät sekä pelaajat itse ovat luoneet useita uusia kappaleita, joita voi ladata peliin erikseen. Pelillä on myös jatko-osa, vuonna 2013 julkaistu Rocksmith 2014.
Rahat likoon Jimi Hendrix säestämänä
Jimi Hendrix (1942 – 1970) oli yksi maailman tunnetuimmista sähkökitaristeista. Yhdysvaltalaisen kitaristin vaikutusvaltaisin uravaihe kesti vain nelisen vuotta, mutta hän jätti silti vahvasti jälkensä rockmusiikin historiaan. Hänen tunnetuimpia albumeitaan ovat esimerkiksi Are You Experienced vuodelta 1967, Electric Ladyland vuodelta 1968 ja Band of Gypsys vuodelta 1970.
Jos pidät Jimi Hendrixin musiikista ja rahapelien tuomasta jännityksestä, on sinun mahdollista yhdistää nämä kaksi Jimi Hendrix -kolikkopelissä, joka kuuluu NetEnt Rocks -pelisarjaan ja on pelattavissa useilla eri nettikasinoilla. Sen varsinainen peliruutu koostuu viidestä pystyrullasta, joiden pyöritystulokset voivat asettua jopa 20 erilaiselle pysty- tai vaakasuuntaiselle voittolinjalle. Pelissä on useita tasoja, siihen voi asettaa erisuuruisia panoksia ja sen voi halutessaan laittaa pelaamaan itse itseään automaattisesti. Pelin värimaailma on silmää miellyttävän pastellinen ja taustalla soivat tietenkin Jimi Hendrixin suosituimmat kappaleet.