John Lennon tunnetaan vielä tänäkin päivänä taitavana musiikintekijänä ja laulajana. Hän soitti paljon kitaraa ja esiintyi lähes poikkeuksetta laulaen ja kitaraa soittaen. Millainen oli John Lennonin elämäntarina?
Esikuvana Elvis
John Lennon syntyi vuonna 1940 Englannissa, Liverpoolissa. Hänen isänsä vietti aikaa merillä, eikä siksi osallistunut merkittävästi hänen elämäänsä. Jo pikkulapsena hän siirtyi asumaan tätinsä ja tämän miehen huoltajuuteen maitotilalle, jossa hänen äitinsäkin vietti aikaa säännöllisesti. Nuorena John opiskeli keskinkertaisin arvosanoin paikallisessa kansakoulussa ja läpäisi sittemmin haastavatkin oppikoulun pääsykokeet. Hänen koulumenestyksensä lähti kuitenkin laskemaan vuosien kuluessa, vaikka häntä kehuttiin älykkääksi ja luovaksi jo silloin.
Nähtyään Elviksen esiintyvän vuonna 1956, John päätti perustaa ensimmäisen bändinsä. Bändi sai nimekseen The Quarrymen ja siihen liittyivät myöhemmin George Harrison ja Paul McCartney, jotka olivat mukana myös The Beatlesissa. Johnin äiti tuki hänen musiikkihaaveitaan vahvasti, mutta esimerkiksi täti ei uskonut kitaransoitosta olevan muuksi kuin harrastukseksi. Vain muutamaa vuotta myöhemmin John menetti yllättäin äitinsä tämän jäätyä auton alle.
19-vuotiaana John muutti taideyliopistossa tapaamansa Stuart Sutcliffen kanssa yhteiseen asuntoon. Hän seurusteli tuolloin Cynthia Powellin kanssa, mutta Stuart oli hänen paras ystävänsä. Stuart opetti Johnille taidemaalausta ja John puolestaan otti Stuartin osaksi The Quarrymeniä. John harrasti yhä paljon soittamista yhdessä Paulin kanssa ja he päättivät jo tuolloin merkata kaikkien yhdessä tekemiensä laulujen tekijöiksi heidän sukunimensä: Lennon-McCartney.
Maailmankuuluksi vain muutamassa vuodessa
The Beatles perustettiin vuonna 1960 ja bändi lähti nopeasti kahden vuoden kiertueelle Hampuriin. He soittivat melkein päivittäin useita tunteja kestäviä konsertteja ja hioivat siten soittotaitojaan ammattimaisiksi. Stuartin päätettyä lähteä bändistä vuonna 1962 ja menehdyttyä pian tämän jälkeen aivoverenvuotoon, John ja muut bändiläiset palasivat Liverpooliin. Johnin kihlattu Cynthia oli odottanut häntä kiertueen ajan ja he menivät naimisiin pian Johnin palaamisen jälkeen. Cynthia oli tuolloin raskaana ja vuonna 1963 syntyi Johnin esikoispoika Julian.
Noina vuosina The Beatles oli kasvattanut suosiotaan Liverpoolissakin ja bändin jäsenten muutettua takaisin sinne he saivat ensimmäisen levytyssopimuksensa Parlophone-nimisen levytysyhtiön kanssa. Samaan aikaan Ringo Starr aloitti bändissä rumpalina. Parlophonesta tuli myöhemmin yksi tunnetuimmista levymerkeistä.
Vuosien 1963 ja 1964 aikana The Beatlesista tuli maailmankuulu. He julkaisivat useita studioalbumeita, joissa olevat kappaleet olivat suurimmaksi osaksi Johnin tekemiä. Fanien suuret suosionosoitukset alkoivat kuitenkin häiritä bändin esiintymisiä, kun bändiläiset eivät enää kuulleet itse omaa soittamistaan fanien huutojen yli. Esiintymiset muuttuivat lyhyiksi ja pakotetuiksi, josta John ei osannut enää lainkaan nauttia. Johnin mielialat heijastuivat myös hänen henkilökohtaisemmiksi ja synkemmiksi muuttuneisiin kappaleisiinsa.
The Beatles hajosi virallisesti vuonna 1970, eivätkä sitä edeltäneet vuodet olleet kovin ruusuisia. John koki kasvaneensa ulos The Beatlesista ja ilmoitti jo vuoden 1969 puolella aikovansa lähteä bändistä. Samana vuonna hän meni naimisiin toisen vaimonsa Yoko Onon kanssa. He olivat tavanneet muutamia vuosia aiemmin Yokon taidenäyttelyssä ja pitäneet siitä asti yhteyttä, johtaen lopulta Johnin ja Cynthian eroamiseen ja Johnin uuteen avioliittoon.
Musiikkiura väistyy perhe-elämän tieltä
John jatkoi julkisuudessa soolourallaan vielä usean vuoden ajan, ennen kuin vuonna 1975 hänelle ja Yokolle syntyi poika, Sean, ja hän päätti jättää musiikin perhe-elämän vuoksi. Perhe matkusteli useilla eri mantereilla ja John nautti erityisesti kaukaisemmista maista, joissa hän sai olla julkisuudelta rauhassa.
Vuonna 1980, Johnin ollessa 40-vuotias, hän julkaisi niin sanotun comeback-albumin ja oli valmis palaamaan takaisin esiintymislavoille. Saman vuoden joulukuussa Johnia kuitenkin ammuttiin. Ampuja oli hänen ihailijanaan tunnettu Mark Chapman. John kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.
John Lennon jätti jälkeensä kymmenittäin tunnettuja kappaleita ja oman vaikutuksensa pop- ja rock-kulttuuriin. Hänet on usein valittu erilaisissa äänestyksissä yhdeksi maailman parhaista laulajista ja lauluntekijöistä. Lisäksi häntä ja muita The Beatlesissa kitaraa soittaneita on kuvailtu aikakautensa kitaransoiton edelläkävijöiksi.